Kaivatun uni

Yöni hiljaisuus ja raskas huokaus
Enkä voi nukahtaa
Vajosin syvemmälle, hävisin pimeämmälle
ajatukselle kuin koskaan
Katosin kauemmaksi, hajosin pienemmäksi
olevaksi kuin koskaan
Pian kasvosi taas näkisin
Näen ne vaikka väkisin
Lämmin tuuli henkii uskoa tulevaan
ja muistot kaukaiset olevaksi seisomaan
Vaan kun ei toivo olisi ehtinytkään itää
eikä maailman laita voisi paikkaansa pitää
Silmäsi sameat eivät eteenpäin enää näe
Ruumiisi keveä vasten kovaa maata painava
Ihosi tunnoton, kylmä ja kalpea
Kadonnut mielesi Tuonen mustaama
Unohdit laulun, kadotit kaiken naurun
huomassa petojen liian voimakkaiden
Verhotut valheet sisälläs palaa
eikä harha milloinkaan haihtuisi pois
Ei mennyt enää koskaan saa
kaltaistansa seuraajaa
Löydän vielä minäkin kodin kivisen
kun pimeä luokseni hiipii ja häätää minut pois
Yöni hiljaisuus, upottava tyhjyys
En saa nukahtaa