Harmaudesta

Olen vuoteni valinnut;
kaipuuni kätkenyt
haaleiden sävyjen alle
Aatokset haudannut syvälle
niiden usvaisiin pyörteisiin
joista nyt kohoaa
vanha vaimea vaierrus huutaen
maalaamaan mieleni maiseman
«Et enää loista;
olet himmennyt
kuin varjo harmauteen
Et voine nousta
ennen kuin olet repinyt
irti tuon olemuksen
joka luontosi tappaa
kalvaa viimeiseen henkäykseen
ja samalla väittää
vielä hetkien odottavan»
Niin hiipunut leimu
kuin jo hiiltynyt ois
Kerran juoksen vielä
kerran voin kurkottaa
Korret lakastuneet vievät
minut aamun valkeaan
Sen noustessa tunnen
jonkin pois lipuvan
Tämä multa käskee luovuttamaan
viimeiset maallisen järkeni rippeet
«Tapasi elää syö sinut sisältä päin
et voi antaa sen saada sinua taas»