Nekromantia

Yön synkimmän tunnin pimeys
Hiipii esiin huoneeni varjoista
Kantaen valkoista soihtuaan
Joka valon syö, ei sitä heijasta
Mustan lasin pinta väreilee
Muinaisen rytmin tahdissa
Yhä hitaammin, sulkee suosioonsa
Näkyjen tummassa virrassa
Kuiskaan kysymykset kuolleiden korviin
Syvän hengityksen kannettavaksi
Tunnen tien jota itse en käy
Ei sitä tehty elävien kuljettavaksi
Heidän kuvansa tuonpuoleisesta
Ovat kaiken sen tiedon löytävä
Jota maan päälle ei kuolleista
Saisi tuoda kukaan sitä etsivä
Katakombien piilotetut tekstit
Käytävien ajansyömistä kätköistä
Tomun peittämiltä alttareilta
Tulten näyttämistä ihmeistä
Suuren ikuisuuden kynnyksellä
Kätkettyyn jumaluuteen katsoneena
Olen valmiina matkaan tiellä
Joka on eteeni avautuneena