Ranskalaisin viivoin

muistan pyyntös sun
sydämettömän
etten kertois sulle enää tunteistain
ja jos avaisinkin
sulle silti sieluain
niin tekisin sen viivoin ranskalaisin vain
puhuisin murheistain
viivoin ranskalaisin vain
sateet marraskuun
lyö junan ikkunaan
halogeenisirpaleita, riekaleita vieraan maan
ja lasiin huurtuvaan
nimes kirjoitin
valoihin jonkun vieraan kaupungin
ja kirjoitin kaipuustain
viivoin ranskalaisin vain
mä sanoin sulle: «kuinka vaan»
lailla miehen voimakkaan
ja etten piittaa juurikaan
ja niin mä uskon itsekin
mä uskon melkein mihin vaan
kunnes jälleen kohdataan
ja kuori murtuu
taivas marraskuun
yllä aseman
se on taivas jonkun mulle aivan vieraan planeetan
vieraan jumalan
se ei piittaa huolistain
tarinasta viivoin ranskalaisin vain
kun kertoilen sielustain viivoin ranskalaisin
kertoilen sielustain viivoin ranskalaisin
kertoilen sielustain viivoin ranskalaisin