Katulyhdyt

Kenellä vain on kadut kotinaan,
ei sieltä lähteä voi milloinkaan
On valo kaikille vain varjo toisille
jos tullut laidalta on maailmaan
ja lyhdyt himmeän luo valon hämärärän
kun sade syksyinen lyö asvalttiin.
Kun olin lapsi niin mä kaipasin
iloisiin lämpöisiin mä leikkeihin
vaan koskaan päässyyt en,
pian unhoitin pois sen
jäin kiinni laitaman vain katuihin
ja lyhdyt himmän luo valon hämärän
kun sade syksyinen lyö asvalttiin.
Kadulla kulkeissain mä sinut näin,
vaan tuskin katsoit sä ees minuun päin
sä tulit muuvalta kaduilta kirkkailta,
kun lähdit pois niin minä varjoon jäin
ja lyhdyt himmeän luo valon hämärän
kun sade syksyinen lyö asvalttiin.
Kun joskus varkain käyn mä keskustaan
mä portin varjosta jään katsomaan
kun pois sä riennät vain, ohitsein kiiruhtain
et toisten nähden mua sä tunnekkaan,
ja lyhdyt himmeän luo valon hämärän
kun sade syksyinen lyö asvalttiin.
Kun katu vanha niin myös talot sen,
hiljalleen ränsistyy pois lahoten,
niin kera vuosien mä myöskin vanhenen
vaan katu jää kun pois mä erkanen
ja lyhdyt himmeän luo valon hämärän
kun sade syksyinen lyö asvalttiin.