Kuin ikuinen

Katseessani kirkas valo
matkaan läpi autiuden.
Kenttätaistelun taakse jäänyt
vain toistaa vaimeita kirouksiaan.
Veljeni ja viholliseni;
ei kukaan heistäsano sanaakaan.
Miekan terän tunsin rinnassani,
nyt kuulen kutsun Tuonelan.
Sade huuhtoo tuhot taistelun,
vereni virtaansa vie.
Alla tähtitaivaan pohjoisen
vaan en (enää) päällämaan…
Turhaan pelkäisin saapumista
kuolemattomien keskuuteen.
Käsi kädessäikuisuuden
hyppään reunalta tyhjyyden.
With a radiant light in my eyes
I travel through this desolation.
The field of battle left behind
repeating its subdued curses.
My brothers together with my foes;
none of them speaks a word.
The edge of a sword I felt in my chest,
now I can hear the call of Tuonela.
Wash now rain the ruins of the battle,
carry my blood along the streams.
Under the stars of the northern sky
but no more on the earth…
Needlessly would I fear my arrival
to the company of the immortal.
Hand in hand with infinity
I draw away from emptiness.