Uusi Ihmiskunta

Äkkiäkun herään on aamu,
vaikkei mikään ole ennallaan.
Tunnit seuraa toisiaan,
kasvot tuntuu vierailta,
kumma kun on sisälläkin säiden armoilla.
Toin maahan sielua kun lähdit,
ei siinäpaljon kertomista.
Liput roikkuu märkinä,
olen aina väärässä,
yllättävän pitkätämäkeskikatu on.
Ei tullut paratiisi, vaikka meille siitäpuhuttiin.
Ei ollut siellätaivas, vaikka vielääsken luulin niin.
Havahtuu patsaat elon puistoissa,
harhailee aamuun jaloin kivisin.
Seppeleitäkuihtuneita,
ääniäajan kuilusta,
kaiverrukset jalustoista ilmaan pakenee.
Nousevat vieläsiivilleen hohtaen suuret laivat,
kantavat meidät murheiden laaksoista tähtiin, kauas!